Lappi 2016

Keskiviikko 5.10.2016

Lappi on itselleni tärkeä maakunta. Sieltä maakuntaviikkojen perinne käynnistyi. Taas on mukava käynnistää auto pohjoisia teitä kohti. Matkassa taas allekirjoittanut (Janne Kaleva) sekä kiertueavustaja Anni Kuoreinen. Olemme käynnistäneet matkan jo tiistaina. Pilkoimme matkan yhdellä väliyöpymisellä. Anni yöpyi Vaasassa ja minä Laihialla. Jatkamme Vaasasta liikkeelle klo 12.30.

Keskiviikkona suunta jatkuu Kemiin. Etenemme kahden pysähdyksen taktiikalla. Ensin ruokailemme ja pesemme auton Kokkolassa. Pysähdymme myös Oulussa isoäitini luona kahvilla.

Saavumme Kemiin n. klo 20. Piipahdan vielä saunassa. Löylyttely on iltarutiineista parhain. Kemissä meidät majoittaa Hotelli Merihovi. Kiitos ja kumarrus!

Torstai 6.10.2016

Kiertueen ensimmäinen teemapäivä on Kemissä, Hepolan koulussa. Koulu on valinnut teemaksi Höllääjät –stressikoulutuksen. Päivä alkaa klo 8.30 ja päättyy klo 16.15. Päivä on kohdistettu kaikille yläkoululaisille. Oppilaskohtaamisten jälkeen on opettajien tuokio. Myös opettajat kaipaavat työssään stressinhallintataitoja. Näin olen monesti havainnut ja kuullut.

Oppilaat osallistuvat mukavasti harjoitteisiimme. 7-luokkalaisten osalta suuri ryhmäkoko aiheuttaa haasteita toteuttaa kaikkea suunniteltua, ja heidän osaltaan toiminnallinen tunti jää lyhyemmäksi. 9-luokkalaisten osalta osallistuva ryhmä jää pieneksi, mutta se on tässä harjoitepainotteisessa teemasisällössä eduksi. Opettajien tuokiossa paikalla on vain neljä osallistujaa. Laatu korvaa kuitenkin määrän. Opettajien kanssa on mukava keskustella ja tehdä harjoituksia.

Kemistä jatkamme Muoniota, jossa meidät majoittaa kaksi seuraavaa yötä Lomamaja Pekonen. Kiitos ja kumarrus! Saavumme Muonioon n. klo 20.30. Loppumatkasta saamme ajaa tyhjää ja pimeää tietä pitkin.

Kooste oppilaiden palautteista Hepolan koulussa:

  • Tunnit olivat kivoja ja mukavaa vaihtelua normaaliin koulunkäyntiin. 🙂 <3
  • Stressi purkautui ja rentoutumisvartti oli hyvä.
  • Rentoutumishetki oli mukava ja ehkä tästä oli vähän apukin.
  • Rentouttava, mukava.
  • Mukavaa ja rauhoittavaa.
  • Rentoutunu olo.
  • Rentoutumishetki oli mukava. 🙂
  • Hyviä ohjeita stressin hallintaan.

Perjantai 7.10.2016

Lähdemme varhain aamulla Muoniosta Kolariin. Tie on autoista hiljainen, mutta muita eläviä löytyy. Runsaasti poroja sekä yksi tiellä oleva metso ja tielle hyppäävä kettu. Törmäyksiltä vältytään.

Kolarin peruskoulun teemavalintana on Positiivisuuspäivä. Päivä alkaa klo 9 ja päättyy klo 13.55. Positiivisuuspäivä on myös meille vetäjille hyväntuulinen teema ohjattavaksi. Saamme itsekin nauraa. Positiivinen fiilis tarttuu ryhmien sisällä ja jättää mukavan olotilan vielä päivä jälkeen. Päivä menee mukavasti ja ilman häiriöitä. Osa oppilaista on eläväisempiä, mutta tämä teemasisältö sallii paljonkin eloisuutta.

Päivän jälkeen piipahdamme Ruotsin puolella, kun kerran rajan liepeillä olemme. Sieltä palaamme majoituspaikkaamme Muoniossa. Iltasella tulee käveltyä Muonion kirkonkylää kameran kera ja ikuistettua kaunista, lappilaista auringonlaskua. Sitten on aika vastaanottaa viikonloppua. Illan Vain elämää –jaksossa hempeillään Hectorin tuotannon tahdissa.

Kooste oppilaiden palautteista Kolarin peruskoulussa:

  • Tuli tosi hyviä ajatuksia, tuntemuksia ja tämä jotenkin auttoi hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Ja mahtava rentoutus ja muutenkin.
  • Hyvät fiilikset. Apua oli, kun tuntu, että masensi, sai toivon.
  • Mukavaa, helppoa.
  • Tuli mukava ja rentoutunut olo.
  • Oli ihan kivaa vaihtelua koulupäivään.
  • Mukava, loppurentoutus oli kiva.
  • Oli tosi mukavaa ja jäi positiivinen fiilis.
  • Rento olo, mukava, rauhallinen, tyyni.

Lauantai 8.10.2016

Harvinaista herkkua kiertueviikoilla, että saa nukkua pitkään. Hitaat heräämiset ovat elämän suola. Ja kun ikkunaverhon takana kajastaa Lapin aamuinen aurinko niin kaikki on enemmän kuin kohdallaan.

Siirrymme Muoniosta Enontekiöön, jossa kahden seuraavan yön majoitus. Ennen majoittumista poikkeamme ostamaan matkamuistoja. Minulla tarttuu kotiin viemiseksi komea susitaulu. Enontekiöllä meidät majoittaa Hetan Kota. Kiitos ja kumarrus! Tämä lämminhenkinen majoituspaikka on tuttu jo usealta vuodelta.

Käymme Annin kanssa metsälenkillä. Menemme Jyppyrän näkötornille valokuvaamaan. Näkymä on komea. Ehdimme metsästä takaisin ennen pimeän laskeutumista.

Katsomme televisiosta, kuinka Jokerit häviää Pietarin SKA:lla 6-0. Murheellista katsottavaa mutta tuleepa katsottua. Käyn toki myös saunassa. Hetan Kodan saunoissa on aina tullut hyvät löylyt. Majoituspaikan pihassa on kappeli, jonne hiljennyn vielä istahtamaan illan päätteeksi. Koen syvää lauantai-illan rauhaa, vaikka olenkin kaukana kotisohvaltani.

Sunnuntai 9.10.2016

Sunnuntain aamiaishetki on rauhallinen. Juttelemme isäntäväen kanssa pitkään ja parannamme maailmaa. Käyn tämän jälkeen Enontekiön kirkossa. Sitä on kehuttu hienoksi. Eivät olleet katteettomia kehuja. Alttaritaulu on ainutlaatuinen. Messu on kaksikielinen, suomeksi ja saameksi. Kesto noin kaksi tuntia.
Hetan kirkonkylässä ei ole sunnuntaina kauppaa auki. Ainakaan tänään. Toteutamme kauppa-asiat Kilpisjärvellä, jonne teemme sunnuntaiajelun. Lisää ihasteltavia maisemia.
Palatessamme Kilpisjärveltä Hetaan näemme karhun. Molemmat ainakin uskomme vakaasti sen olevan karhu. Liikkuu hitaasti metsän laidassa. Jätämme auton tien laitaan ja nousemme lähemmäs tarkastelemaan. Emme uskaltaudu menemään niin lähelle, että saisimme asiaan sataprosenttista vahvistusta. Näin ollen voimme vain todeta, että ”näimme ehkä karhun.”

Maanantai 10.10.2016

Maanantain teemapäivä on Enontekiöllä, Hetan peruskoulussa. Vierailemme siellä kolmatta vuotta peräkkäin. Vastaanotto on aina ollut vieraanvarainen. Olemme olleet tervetulleita. Niin myös nyt.

Päivä alkaa klo 8.30 ja päättyy klo 13.40. Teemana tänä vuonna Tiikerin tavoitepaja. Rakennamme oppilaiden kanssa tavoitteita ja vahvistamme uskoa unelmiin. Päivään osallistuvat 7-9 –luokkalaiset. Oppilaat ovat hyväntuulisia. Nauravaisia tunteja. Taas tarttuu hyvää mieltä myös meihin vetäjiin.

Päivän jälkeen sanomme Enontekiölle heipat ja jatkamme Kemijärvelle. Pysähdymme Kolarissa syömään. Tempaisen herkullisen lohikeiton. Piipahdamme myös Napapiirillä joulupukin kotikonnuilla. Pukki jää tapaamatta. Saavumme Kemijärvelle n. klo 20. Kemijärvellä meidät majoittaa Hotelli Kemijärvi. Kiitos ja kumarrus! Pakko taas päästä saunaan. Viihtyisällä saunaosastolla on tarjolla myös karamelleja, kahvia ja teetä.

Kooste oppilaiden palautteista Hetan peruskoulussa:

  • Tunnit saivat miettimään omien tavotteiden suunnittelua ja toteuttamista ja uskomaan enemmän itseensä.
  • Mukavia ihmisiä. Kivvaa. 🙂 Rentouttavaa. Hauskaa. 🙂
  • Hauskaa, rentoutunut olo / rentouttavaa, mukavaa oli. 🙂 🙂 🙂 🙂
  • Mukavan rentouttava hetki! 🙂
  • Oli kannustavaa. 🙂
  • Oli ihan hauskaa.
  • Hiano homma.
  • Mukavaa, vaihtelua tylsistä tunneista.

Tiistai 11.10.2016

Tiistaina vierailemme Kemijärven lukiossa. Edellisen lukiovierailun Kemijärvelle teimme kaksi vuotta sitten. Silloin teemana oli stressinhallinta ja niin myös nyt. Päivä alkaa klo 10 ja päättyy klo 15.20. Aamu tuntuu mukavalta, kun saa nukkua tavallista myöhempään. Hotellin aamiaispöydässä riittää yhtä jos toisenlaistakin nautittavaa. Mieletön kattaus. Jäätelöäkin tuodaan pöytään. Kelpaa! Muita majoittujia ei ole, joten kaikki on tehty ihan meitä varten. Arvostan.

Kemijärven lukiossa kaikki opiskelijat ovat palautelappujen mukaan tyytyväisiä. Soraääniä ei näy. Kiitosta tulee paljon erilaisista harjoituksista. Ne jäävät mieleen ja niitä voi tehdä itsekseen myös myöhemmin. Järjestelyt toimivat hienosti rehtori Ilpo Tervosen johdolla.

Päivän jälkeen piipahdamme pizzalla, jonka jälkeen matka jatkuu Rovaniemelle. Hotellissa ei löydy tietoa majoituksestamme, mutta minulla on varausvahvistus tallella. Näin ollen meidät palkitaan tavallista ylellisemmillä huoneilla.

Kooste oppilaiden palautteista Kemijärven lukiossa:

  • Mukava ja rentouttava, opetti asioita ja antoi hyviä vinkkejä stressin käsittelyyn.
  • Oikein kiva. Mukavaa, kun oli käytännön juttuja, joita voi käyttää ite myöhemmin. Hyödyllinen ja rentouttava.
  • Hyödyllinen, auttoi rentoutumaan, kannusti enemmän kokeilemaan stressinhallintakeinoja.
  • Rentoutusharjoitus oli mukava tilaisuus rentoutua koulupäivän keskellä, auttoi huomaamaan, että kaikkea ei tarvitsekaan stressata niin paljon. 🙂
  • Teemapäivä auttoi minua ja oli ajankohtainen minulle, koska stressaan paljon ja varsinkin näin abivuonna.
  • Oli kivaa! Rentouduin mukavasti rankan koulupäivän keskellä.
  • Ihanaa oli rentoutua, mieli keveni. Vartalo tuntuu rennommalta ja enemmän ”omalta”.
  • Tosi hyvä, tuli tarpeeseen. Muistutti siitä, että itselle täytyy antaa omaa aikaa.

Keskiviikko 12.10.2016

Aamu tuntuu väsyttävältä. Aamiaispöytä erilaisine smoothieineen kääntää kuitenkin fokuksen alkavaan päivään. Hotelli mainostaa aamiaistaan Sara La Fountainin suunnittelemaksi.

Keskiviikon teemapäivä on Rovaniemellä, Lyseonpuiston lukiossa. Etsimme kauan parkkipaikkaa ja kierrämme korttelia lukion ympärillä. Lopulta paikka löytyy. Teemapäivä on rakenteeltaan erilainen kuin teemapäivämme yleensä. Koulu on toivonut pelkkiä luentoja ilman toiminnallisia keskustelutunteja. Tämä siksi, että koulussa on samanaikaisesti myös muuta hyvinvointiin liittyvää teemaa. Pidän kolme kappaletta Sisäinen säihke –itsetuntoluentoja – yhdelle luokka-asteelle kerrallaan. Päivä menee nopeasti. Ensimmäinen luento starttaa klo 9.10 ja viimeinen päättyy klo 11. Opiskelijoita on kaikkiaan paikalla noin 700.

Muutama oppilas antaa luennon jälkeen videohaastattelun nettisivullemme. Hiljaista paikkaa ei tahdo löytyä, joten haastattelupaikkana on ainutlaatuisesti liikuntasalin pukuhuone. Rehtori toivottaa tervetulleeksi uudelleen. Hän kertoo, että tämä on juuri sellaista asiaa jota kaivataan. Myös neljä muuta henkilökunnan jäsentä tulee kiittelemään.

Jatkamme Rovaniemeltä Pelloon, jossa majoitumme seuraavan yön. Majoituspaikkana taas aiempien vuosien tapaan Heidin Mummola. Kiitos ja kumarrus! Tänne on aina mukava tulla. Kiertelemme vielä maatilan emännän Heidi Pantsarin ja hänen lastensa kanssa katselemassa paikan kotieläimiä. Lapin lokakuinen viilenevä sää laittaa jo hytisemään, joten tämän jälkeen maistuu sauna.

Sisäinen säihke -oppilashaastattelu Vilhelmiinan ja Oonan kanssa:

Sisäinen säihke -oppilashaastattelu Roopen ja Leevin kanssa:

Torstai 13.10.2016

Torstaina vierailemme Pellon peruskoulussa. Vaikka vierailemme täällä jo kolmatta vuotta niin harhailuksi menee navigaattorin tehdessä tepposet. Soitan koululle ja kysyn sijaintia. Samalla huomaankin olevani jo pihassa. Ehdimme ajoissa.

Pellossa on tällä kertaa teemana EVVK –Elämän valintojen valmennuskurssi. Päivä alkaa klo 9 ja päättyy klo 14.25. Päivä on kohdistettu 7-9 –luokkalaisille. Yläkoulussa on 88 oppilasta. Pieni koulu ja mukava tunnelma. Oppilaiden kanssa on paljon hauskoja ja nauruntäyteisiä kohtaamisia. He muistavat hyvin aiemmat vierailumme. Henkilökunta ei ole yhteisluennolla paikalla eivätkä muutenkaan ota paljon kontaktia. Päivä sujuu kuitenkin hyvin.

Pellosta jatkamme Muonioon, jossa meidät majoittaa Motelli SEO Muonio. Kiitos ja kumarrus! Ajomatkalla poikkeamme pizzalla. Muutamat pizzat on tässä viikon aikana vedetty. Täytynee palata terveellisen elämän äärelle ensi viikolla.

Motellihuoneen oma sauna tarjoaa piristävän yllätyksen iltaan. Etsin vielä Muoniosta autopesulaa, mutta sellaista ei torstai-illalle löydy.

Kooste oppilaiden palautteista Pellon peruskoulussa:

  • Aivan mahtavaa, näitä voisi olla enemmän.
  • Hauskaa, rentouttavaa, vähän erilaista. #pallohierontabest <3
  • Oikein mukava tunti.
  • Rentoutus oli parasta.
  • Aivan hauskaa.
  • Kiva hieronta. 🙂
  • Ihan mukava ja onnistunut tapahtuma.
  • Kiva, mukava hieronta. 🙂 <3

Kiertueavustajan pohdintoja:

Perjantai 14.10.2016

Lappi-kiertueen viimeinen aamu tuntuu jo melkein kuin olisi toinen jalka kotona. Kaikki päivässä maistuu hyvältä aamiaisesta lähtien. Perjantain vierailu on Kolarin lukiossa. Siellä teemana Tiikerin tavoitepaja –koulutus. Päivä alkaa klo 10 ja päättyy klo 13.

Odotamme lukiolla pitkään ennen kuin näemme henkilökuntaa. Kaikki ovat jotenkin piilossa. 🙂 Rehtori on päivän yhteyshenkilö, mutta häntä emme näe päivän aikana. Lopulta saapuu opettajia ja saamme päivän alkamaan. Yhteisluento pidetään salin sijaan suuressa luokkatilassa. Lukiolaisia on 46, joten mahtuvat hyvin. Opiskelijat kuuntelevat hiljaa ja kiinnostuneen oloisina. Myös toiminnallisella keskustelutunnilla unelma- ja tavoiteteema herättää ajatuksia. Lukiolaiset listaavat tavoitteikseen mm. ammattilaisjääkiekkoilijana olemisen, olla esikuvana jollekin, asua ulkomailla sekä saada musta vyö karatessa.

Ruokatunnilla käymme liikunnanopettajan kanssa mielenkiintoisen keskustelun. Pohdimme miten oppilaita saisi motivoitua liikkumaan enemmän. Tämä on tuntunut olevan useammallakin liikunnanopettajalla mielen päällä. On valtakunnallinen ilmiö, että osa nuorista liikkuu liian vähän. Muistelemme Annin kanssa omia kouluaikaisia liikuntatuntejamme. Eri lajit taisivat jakaa mielipiteitä myös silloin.

Päivästä jää hyvä fiilis. Tämän hyvän fiiliksen siivittämänä jatkamme kohti Pohjanmaata kiertueen viimeiselle yöpymiselle. Anni majoittuu Vaasassa ja minä äitini luona Laihialla, jonne saavun illalla n. klo 21.

Kooste oppilaiden palautteista Kolarin lukiossa:

  • Todella mukava päivä. Sai miettimään omia tavoitteita ja unelmia. Löysin uusia näkökulmia asioihin.
  • Rentoutus oli tosi mukava! Oikeasti rento olo tuli. Ohjaajat vaikuttaa tosi kivoilta ja osaavilta.
  • Tykkäsin, rentoutusharjotus oli ihana!! Oli kiva saada vinkkejä ja ideoita tavoitteiden suhteen, ehkä mieki voin nyt helpommin saavuttaa ne. 🙂
  • Oli hyvä, varsinkin kun ei ollut pakko tehdä mitään ja rentoutus oli kiva. 🙂
  • Ihan mukava päivä, kivaa vaihtelua raskaaseen opiskeluun. Mulla ei paljon ole tavoitteita, mutta jos niitä tulee, niin nyt varmaan niiden tavoittelu on helpompaa.
  • Rentouttava, laittoi ajattelemaan mitä haluan ja miten saavuttaa sen.
  • Rentoutus oli mahtava! Päivä oli erilainen.
  • Ihan mukavaa, verrattuna normaaliin koulupäivään.

Tiikerin tavoitepaja:

Lauantai 15.10.2016

Kotiinlähdön päivä! Starttaamme hyvin nukutun yön jälkeen aamupäivällä. Hieno lauantapäivä. Musiikki soljuu radiossa ja keventää kotimatkaa. Pysähdymme pikaisesti Porissa. Työläs viikko alkaa tuntua jo ohuena väsymyksenä. Kotiin on mahtava tulla. Ja kuitenkin haikeudella jo seuraava Lappi-kiertuetta odottaen.

Jälkifiilistelyt