Lappi 2014 – kiertueavustaja

Kiertueavustaja Nita Jalopaasin matkapäiväkirja

Toinen koulukiertueviikkoni starttasi keskiviikkona hypätessäni Kokkolasta Jannen kyytiin. Olin kovin innoissani Lappi-viikosta, sillä tämä tulisi olemaan ensimmäinen kertani Lapissa. Jo matkalla kohti pohjoista soi päässäni ala-asteen musiikkitunneilta tuttu Lapin jenkka. Ja se muuten soi tasaisin väliajoin päässä koko koulukiertueen ajan.

Ajoimme ensin majoittumaan Pikku Syötteelle ja herätys seuraavana aamuna olikin kovin aikainen, kampesin itseni sängystä noin viiden aikaan. Olen yleensä todella aamu-uninen, mutta liekö jännitys alkavasta kiertueesta tehnyt heräämisen todella helpoksi. Lähdimme siis hyvissä ajoin ajamaan kohti Ranuaa, jossa aiheena oli netti- ja koulukiusaaminen. Oppilaat olivat varsinkin aamun yhteisessä osiossa melko hiljaisia, mutta luokkakeskustelutuntien myötä nuoret rohkaistuivat kertomaan näkemästään ja kokemastaan kiusaamisesta niin netissä, kuin koulussakin.

Osallistuin myös itse ensimmäistä kertaa omien kokemuksieni kautta keskusteluun ja oli mahtavaa huomata, kuinka muutamat nuoret todella tuntuivat kuuntelevan sanojani ja saavan niistä jotain irti. Käytin puheenvuoroja kertoakseni itseeni kohdistuneista ilkeistä kommenteista internetissä, mutta toisaalta myös muutamasta tsemppaavasta kommentista, jotka vielä kahdeksan vuodenkin jälkeen ovat säilyneet sydämessäni. Netissä on helppo loukata toista anonyymina, mutta koen, että se on myös hyvä kanava meille hiljaisemmille puolustaa muita ja sanoa kivoja asioita.
Päivä oli kaikenkaikkiaan pienistä levottomuuksista huolimatta hyvä ja uskon, että monet nuoret saivat tunneista paljon irti sekä eväitä tulevaisuuteen.

Ranualta ajoimme suoraan Enontekiölle, Hettaan. Majoituimme Hetan Kodassa, joka oli ihanan sympaattinen paikka. Aamu oli itselleni hyvin levollinen; vietin hetken itseni kanssa Ounasjärven rannalla ja ihmettelin taas jälleen kerran maailman kauneutta. Tästä pienestä hetkestä sainkin loistavan startin päivään, sillä olin koko päivän uskomattoman hyvällä tuulella.
Hetan koulukeskuksessa aiheenamme oli Sisäinen säihke -itsetuntokoulutus. Pidän näiden tuntien positiivisesta energiasta ja lähestymistavasta.

Hetan nuoret olivat selkeästi kovin tasapainoisia ja elämäänsä tyytyväisiä nuoria, se on mahtavaa. Hetan koulu muistutti minua omista kouluajoistani, sillä olen itse varttunut kovin pienellä paikkakunnalla ja oppilaista, sekä koulusta välittyi se sama fiilis, jonka itse olen myös nuorena kokenut. Ehkä juurikin se ihmisistä huokuva yhteisöllisyys vaikutti siihen, että minulla oli Hetassa muutenkin kovin kotoisa olo, kiitos myös todella ystävällisen koulun henkilökunnan ja mukavien oppilaiden.

Vietimme perjantain ja lauantain välisen yön vielä Hetassa ja lauantaina lähdimme hyvissä ajoin kohti seuraavaa majoituspaikkaamme Raajärvellä. Matka taittui todella mukavasti ja nopeasti, kuten myös koko vapaa viikonloppu. Sunnuntaina ajoimme vielä majoittumaan lähelle Kemijärven keskustaa, sillä maanantain keikkapäivä vedettiin Kemijärven lukiolla.

Kemijärvellä aiheena oli stressinhallinta, joka onkin erittäin läheinen aihe varsinkin lukiolaisille. Oppilaat olivat rauhallisia ja hyvin mukana koko päivän. Patjojen puuttuessa kokosin keskelle monitoimitilaa vilttikyhäelmän, joka toi mielestäni hyvin oppilaat yhteen. Tunnelma oli siis tiivis, mutta toisaalta kovin tasapainoinen ja rento.

Kuuntelen mielelläni lukiolaisten kommentteja, sillä tiedän hyvin, mitä kaikkea he käyvät juuri läpi. Kirjoitin itse ylioppilaaksi keväällä 2012 ja olisin kyllä kaivannut stressinhallintatunteja kerran jos toisenkin… Lukioissa tuntuu vallitsevan edelleen samat ongelmat: tehtävää on yksinkertaisesti liikaa ja monia uhkaa koulu-uupumus. Ymmärrän hyvin niin oppilaiden, kuin opettajien näkökulman asiaan ja toivon, että tilanteeseen voitaisiin löytää ratkaisuja. Toivottavasti tunneistamme sai jotain vinkkejä siihen, miten pitää paremmin langat käsissä ja antaa itselleen lupa välillä vain olla ja hengittää.

Kemijärvestä on vielä pakko mainita ihanan räiskyvä henkilökunta. Todella ystävällistä ja hauskaa porukkaa, minulla oli vaikeuksia saada opettajanhuoneessa kahvi juotua, kun jatkuvasti sai ihan vedet silmissä nauraa muiden jutuille. Nauru tekee aina hyvää!

Seuraavana päivänä pääsimme Posion peruskouluun puhumaan itsetunnosta. Keskustelu- ja rentoutustuntien alkaessa huomasimme rentoutusnauhan unohtuneen jonnekin, mutta onneksi Youtube tarjoaa useita erilaisia rentoutusvideoita, joiden avulla saatiin rentoutuksetkin pidettyä. Tunnelma päivän aikana oli aika vaihteleva, jokseenkin myös levoton. Yksi tunti jouduttiin ihan keskeyttämäänkin, joka tietysti harmitti niiden puolesta, joita aihe ehkä oikeasti kiinnosti.

Jannen kanssa olemme puhuneet siitä, kuinka tunnit ovat oppilaidensa näköisiä ja ymmärsinkin, että täytyy hyväksyä se, etteivät tunnit todellakaan mene samalla tavalla joka koulussa, eikä se haittaa mitään. Luullakseni osa sai kuitenkin tunneista jotain irti, sillä palautteissa oli paljon hyviä kommentteja. Puhuin myös itse eräällä tunnilla vanhoista kokemuksistani ja huomasin liikuttuvani enemmän, kuin uskoinkaan. Näin myös, että puheenvuoroni todella sai oppilaat kuuntelemaan. Puhuin sanojen voimasta ja siitä, kuinka sanat voivat jäädä mieleen kaihertamaan useiksi vuosiksi, jopa loppuiäksi. Kaikenkaikkiaan päivä oli melko raskas, mutta toisaalta myös mielenkiintoinen. Oppilaat ja heihin saamani kontakti jäivät mietityttämään minua ihan iltaan asti.

Keskiviikko valkeni Rovaniemellä. Suuntasimme Napapiirin yläasteelle aiheenamme päihdevalistus. Tämä oli ensimmäinen päihdevalistukseni, joten fiilis oli odottava. Henkilökunta oli erittäin mukavaa ja avuliasta, sekä tilat tunneille oikein mainiot. Myös keskustelutunnit yllättivät minut aivan täysin. Uskomattoman hyväntuulista ja rentoa porukkaa, ryhmä toisensa jälkeen.

Oppilaat osallistuivat todella mielellään keskusteluun ja mielestäni päihdevalistuksessamme hienoa on se, että oppilailla on mahdollisuus kysellä paljon läpi tunnin. Näin pääsemme vaikuttamaan niihin asioihin, jotka oppilaita oikeasti kiinnostavat ja heillekin jää paljon positiivisempi kuva päivästä, kun aihetta lähestytään enemmän heidän näkökulmastaan. Ihan mahtava, huumorintäyteinen päivä.

Toiseksi viimeisen päivän vietimme Pellossa, jossa aiheena taas jo minullekin kovin tutuksi tullut Sisäinen säihke -itsetuntokoulutus. Päivä sujui aika rauhallisissa merkeissä ja mukavasti. Heti aamusta pääsin ystävällisen henkilökunnan mukana opettelemaan audiovehkeiden käyttöä. Olen yleensä aika onneton tällaisissa asioissa, mutta innokas oppimaan, joten pikku oppitunti oli kovin tervetullut.

Ryhmien kanssa tunnit sujuivat hyvin, mitä nyt joidenkin poikien joukossa oli levottomuutta huomattavissa. Pallohieronta oli todella suosittua ja meinasipa tulla vähän kiirekin viimeisen ryhmän kohdalla. Oppilaat olivat selkeästi hiljaisempia kuin esimerkiksi edellisenä päivänä Rovaniemellä, mutta itsekin aika hiljaisena ihmisenä tiedän, ettei se tarkoita sitä, etteivätkö oppilaat saisi tunneista silti jotain irti. Pellossa huokui taasen se yhteisöllisyys ja tasapaino, ja toivonkin kovasti, että sitä voisi jotenkin pullottaa ja tuoda myös tänne etelämpään. Lapin ihmiset tuntuvat olevan kovin avoimia ja ihanan ystävällisiä.

Viimeisiä viedään, Pellosta ajeltiin Keminmaalle ja on ihan pakko päästä kertomaan lyhyestä kohtaamisesta Keminmaan Citymarketissa. Kiertelin itse karkkiosastolla koittaen valita suklaalevyä iltaa varten, kun yhtäkkiä vieressäni seisonut vanhempi mies alkoi jututtamaan ja kyseli, mikäköhän karkkipussi mahtaisi olla hyvä. Kävi ilmi, että hänen lapsenlapsensa olivat tulossa hänen luokseen kylään ja hän haluaisi valita karkkeja, joista lapset varmasti pitäisivät. Näytin mielestäni hyvää karkkipussia, joka on yleensä lasten mieleen ja jäin hetkeksi kyselemään mieheltä hänen lapsenlapsistaan. Jutellessamme huomasin, että hänen silmänsä oikeasti tuikkivat ja pystyin helposti lukemaan hänen kasvoiltaan, kuinka innoissaan hän olikaan tulevasta vierailusta. Kohtaamisen jälkeen jäin miettimään, kuinka moni kaipaa kuuntelijaa edes hetkeksi. Ja jos me viitsisimme pysähtyä useammin kuuntelemaan, kun toisella on sanottavaa, miten paljon se mielialaamme vaikuttaisikaan. Minulle jäi tästä lyhyestä hetkestä todella hyvä mieli ja niin se vain on, että elämä tarjoaa tiellemme juuri tällaisia pieniä hetkiä, joihin todella kannattaa tarttua.

Keminmaan yläkoulussa pidettiinkin Lappi-viikon viimeinen kiertuepäivä. Aiheena mikäs muu kuin Sisäinen säihke. Päivä meni erittäin leppoisasti ja Keminmaalle oli oikein mainiota päättää tämä kiertueviikko. Nuoret olivat taas ehkä hieman hiljaisia, mutta Janne houkutteli heitä osallistumaan keskusteluun piparikysymyksillä, eli kysymykseen vastaaja saa piparin – toimii!

Otin myös itse tänään paljon enemmän vastuuta tuntien vetämisessä kuin yleensä. Välillä tuntui itsellä vähän punainen lanka katoavan, kun kiertueavustajana työhöni kuuluu pitää huolta kaikista käytännön asioista, nappailla kuvia ja toisaalta astua myös puhujan rooliin tarvittaessa, vaikka päässä pyörii lähinnä ajatus siitä, kuinka monta kopiota seuraavalla tauolla täytyy juosta ottamaan. Sen myötä turhauduin jossain vaiheessa, mutta hetken hengittelyn jälkeen sainkin koottua itseni varsin hyvin ja vedettyä viimeisetkin tunnit kunnialla loppuun. Tuntui, että sain aika hyvin kontaktia oppilaisiin ja siitä tulee aina todella hyvä mieli.

Lopputiivistelmänä voisi sanoa, että viikko oli minulle henkisesti yllättävän raskas ja kuluttava, mutta toisaalta uskomattoman antoisa. Ihania nuoria, upeita maisemia ja persoonallisia majoituksia. Omat puheenvuorot myös rohkaisivat itseä todella paljon ja uskonkin, että jatkossa on aina vaan helpompi ottaa enemmän roolia myös puhujana, koska minusta kyllä todella tuntui, että oppilaat saivat jutuistani jotain irti. Lappiin täytyy kyllä päästä uudestaan. Ja Lapin jenkkaan onkin hyvä päättää tämä matkapäiväkirja:

”Jo vain tuntee, ken Lappiin on kulkeutunut, mitä aiemmin ollut on vailla. Portti kaupungin kunhan on sulkeutunut, tenho outo on pohjolan mailla. Siellä lompolo kirkkaana kiiltää, siellä tunturi pilviä viiltää. Se on sellainen seutu ja sellainen maa, jota ei voi unhoittaa.”