20.5.2013

Selviytyjät-voittaja Jarkko Kortesoja

Jarkko Kortesoja

Olet kertonut olleesi masentunut. Millainen masennusvaiheesi oli?

En painottaisi sanaa masennus vaan nimenomaan ”burnout” jonka lopputekemä oli tietysti masennuksen kaltainen totaalinen mielenkiinnon loppuminen. Pimennysverho ja sängynpohja tulivat tutuiksi. Entinen innovatiivinen ja heti valmis kaveri oli vain harhainen muisto. Elämästä tuli tuskaisen työlästä ja tuntui ettei sillä ollut enää mitään tarjottavaa.

Mikä auttoi selviytymään masennuksesta?

Omalla kohdallani on tukiverkosto – vanhemmat, sisarukset, oma perhe ja ystävät – niin vahva ettei se päästänyt poikaa lipsahtamaan totaaliseen synkkyyteen vaan tukivat ja suoraan sanoen potkivat eteenpäin. Potkimisessa viittaan vaimooni joka teki ison työn seisomalla tukenani myös niinä todella pahoina päivinä. Isona apuna tuli myös uusi harrastus – laitesukellus 2005, joka viimein vuonna 2010 vei koko miehen mukanaan. Saattoi olla myös tervehtymisen vuosi.

Ymmärretäänkö masennusta sairautena Suomessa tarpeeksi?

Tähän olen jäävi vastaamaan. Mielestäni ihminen pahassa tilanteessa yrittää löytää ilon takaisin elämään keinoja kaihtamatta.

Onko masennus jättänyt jonkunlaiset jäljet tähän päivään?

Kyllä. Tuosta menetettyjen vuosien piinasta selvinneenä voin sanoa tuntevani itseni ja voimani todella hyvin. Vanha ajattelu ”mikään ei ole mahdotonta” on palannut takaisin mutta huomattavasti hienostuneempana kuin se joskus oli. Mukana on armollisuutta ja aikaa.

Mitä tahtoisit sanoa nuorelle, joka kamppailee masennustuntemusten kanssa?

Itse ainakin totesin jossain vaiheessa ettei tämä elämä ole yhdessä hetkessä, eli jos nyt tuntuu ettei enää jaksa niin toisessa hetkessä kaikki onkin ehkä vähän paremmin ja kolmannessa ehkä jo erinomaisesti. Täytyisi vaan osata kopata ne pienet hyvät hetket ja osata olla niistä onnellinen. Ei ole mitään suurta kaikenkattavaa onnea vaan ne ovat niitä pieniä hetkiä mistä pitäisi oma onni kutoa. Tietysti ihminen, joka on oikeasti masentunut ei niitä hetkiä huomaa, jos oma tukiverkosto on olematon tai pahimmassa tapauksessa puuttuu kokonaan.

Nappasit voiton Selviytyjät –ohjelmasta. Mikä oli voittosi salaisuus?

Todella vahva tieto siitä kuka minä itse olen ja missä rajani ovat. Loin hyvät liitot mitkä kantoivat loppuun asti. Yksin tällaisesta seikkailusta ei selviä kukaan. Tietysti tilkka onnea on aina avuksi. Liittolaiseni Janin motto oli että ”mihin keskityt se lisääntyy” ja kun noita sanoja miettii niin ne kyllä pitävät paikkansa joka tilanteessa. Pyrin aina olemaan juuri sitä mitä kukin saarella milläkin hetkellä tarvitsi…

Mikä oli Selviytyjissä ikimuistoisinta? Entä haastavinta?

Ensinnäkin päästä kokemaan se kaikki mitä olen jo vuosien ajan seurannut tv:sta ja leipä tai makkara kädessä ihmetellyt miksi toi on nyt niin vaikeata. Toiseksi päiväntasaajan yöt ovat 12 tuntia pimeyttä mikä merkitsi myös mukavia lauluja ja tarinoita leiritulilla. Sain myös ystäviä joita en varmasti koskaan muuten olisi tavannut. Haastavinta olivat myös ne samat 12 tunnin yöt kun tulilta hiivit bambupedillesi ja ajatukset kodista ja lapsista valtasivat mielen vailla minkäänlaista yhteyttä kotiväkeen.

Millaista arkesi on ollut ohjelman jälkeen?

Niin kuin finaalissa totesin ei reissu ollut muuttanut elämän arvojani mihinkään suuntaan. Minulle tärkeimmät asiat olivat tiedossa jo ennen peliin lähtöä. Arkeen paluu sujui kotona parin viikon totaalisen ”pihalla olemisen” jälkeen melko leppoisasti. Lasten harrastukset, koti ja työ imaisivat mukavalla tavalla miehen arkeen.

Millaisia harrastuksia sinulla on?

Koko perhe harrastamme laskettelua ja itse lumilautailen. Olen skimbannut yli 30 vuotta ja nuorempana rajustikin. Alle parikymppisenä sain vakavan Lapin pistoksen joka on nyt pikkuhiljaa siirtynyt myös omille lapsille. Se tarkoittaa ettei tarvitse enää yksin koiran kanssa vaeltaa tunturiin vaan seurana on vaihtelevasti joku lapsista. Kaikkein rakkain harrastus on 2005 aloittamani laitesukellus. Katselimme silloin vaimoni kanssa elokuvan Open Water. Filmin loputtua sanoin vaimolle että nyt on pakko päästä sukeltamaan. Ajatus oli tietysti muhinut jo vuosia mutta silloin nappasin puhelimen ja soitin vanhalle tuttavalleni jonka tiesin sukeltavan. Kurssi kurssin perään olen vihdoin päässyt siihen pisteeseen että Suomenlahden hylyistä taikka Ranskan ja Meksikon luolista ovat lähes kaikki oman koulutukseni rajoissa kurkattavissa. 🙂

Millaisena näet elämäsi 10 vuoden päästä?

En ole koskaan elänyt mielessäni elämää 10 vuoden päähän. Yrittäjänä olen ollut kovan edessä aina ja tietänyt maksimissaan noin kuukauden eteenpäin mitä tilauksia on olemassa. Tällainen tilanne ei ole omiaan ruokkimaan liiallista haaveilua.
Toivon että voin tarjota lapsilleni seikkailunhaluisen mielen ja turvallisen paikan mihin voi palata. Onnea en voi heille tehdä mutta näillä eväillä he löytävät sen itse. Näen myös itseni jossain päin maailmaa vaimoni seurassa päivän treenistä väsyneenä ja iloisena huomisen odotuksesta…