9.1.2012

Laulaja Paula Koivuniemi

Paula Koivuniemi

Millainen on tyypillinen arkipäiväsi?

Arkipäivääni kuuluu usein tapaamisia, haastatteluja ja erilaisten työasioiden hoitamista. Muutaman kerran viikossa, yleensä iltaisin, myös liikuntaa. Olen vuoden verran hoitanut naapurin Oliver-kissaa, joka saa minut aina hyvälle tuulelle.

Millaisia harrastuksia sinulla oli lapsena ja nuorena?

Olen kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, jossa pelattiin pesäpalloa, hypittiin narua ja järjestettiin urheilukisoja. Kuulun suuriin ikäluokkiin, jolloin lapsena suurin osa ajasta kului liikunnan parissa.

Millaisia olivat nuoruuden suurimmat haaveesi?

Asuin Seinäjoella omakotialueella ja kotipihassani oli suuri syreeni-maja, jossa järjestimme naapurin tyttöjen kanssa kesäisin esityksiä. Jokaisella meistä oli oma roolinsa. Minulle mieluisinta oli olla juontajana sekä laulajana, sillä haaveilin jo siihen aikaan laulajan tai näyttelijän työstä.

Mikä on ollut elämäsi vaikein koettelemus?

Ihan urani alkuaikana menetin ääneni ja jouduin leikkaukseen, jota seurasi vuosia kestävä kuntoutus. Samaan aikaan keikkailin, koska sain siitä elantoni. Tuntui pahalta, kun ihmiset vertasivat ääntäni siihen, millainen se oli ennen leikkausta. Sinnikkyydellä, sisulla ja säännöllisellä treenillä ääneni palautui ennalleen.

Mitkä asiat ovat auttaneet selviytymään suurimmista vastoinkäymisistä?

Läheiset ihmiset ja tietoisuus siitä, että vastoinkäymisetkin kuuluvat elämään.

Mitä asiaa pidät elämäsi tärkeimpänä saavutuksena?

Nautin siitä, että näinkin monen vuoden jälkeen saan tuottaa musiikillani iloa ihmisille!

Mitä ajattelet tämän päivän suomalaisista nuorista?

Suomalaiset nuoret ovat fiksuja, tiedonjanoisia ja kansainvälisiä.

Minkä uskot vaikuttavan siihen, että monen nuoren elämänhallinta on tänä päivänä hukassa?

Nuoret tarvitsevat enemmän kannustusta, jotta uskovat omiin valintoihinsa ja päätöksiinsä.

Mitkä ovat tärkeimpiä arvoja elämässäsi?

Rehellisyys, erilaisuuden hyväksyminen ja toisten kunnioittaminen.

Meillä on Nuorisopalvelu Balanssissa itsetuntokampanja nimeltään ”sisäinen säihke.” Miten määrittelisit sananparren ”sisäinen säihke?”

Sisäinen säihke on positiivisen energian jakamista kanssaihmisille.