10.12.2012

Laulaja Heidi Kyrö

Heidi Kyrö

Olet kokenut koulukiusaamista. Kerrotko vähän millaista kiusaaminen oli?

Olen, ja sitä ”kouluhelvettiä” kesti kokonaiset kuusi vuotta – ala-asteelta lukion ensimmäiseen syksyyn. Kiusaaminen alkoi syrjintänä, muuttuen pian fyysiseksi tönimiseksi, rankoiksi lumipesuiksi välitunnilla, nimittelyksi. Yläasteella minulle täysin tuntemattomat kiusaajat veivät minut väkisin vessaan yrittäen uittaa päätäni vessanpöntössä ja minua kasteltiin usein myös käsisuihkulla. Koulumatkoilla nimittely ja muu kiusanteko jatkui ja lopulta kiusaaminen ulottui myös kotiini, sekä kohdistui vanhempiini (mm. nimittelyä ja törkeyksien huutelua äidille hänen työmatkallaan). Kotona ikkunoita ja ovia töhrittiin ketsupilla ym. ruuantähteillä. Yllätyksiä löytyi toisinaan myös postilaatikosta.

Puututtiinko kiusaamiseesi tarpeeksi ja millä tavalla?

Vanhempani olivat kaikesta alusta asti tietoisia ja yrittivät saada opettajatkin tajuamaan tilanteen vakavuuden, mutta pienessä kaupungissa (Kemi) oli helpompi kieltää asioiden todellinen laita – etenkin, kun kiusaajien vanhemmissa oli myös opettajia, lääkäreitä, asianajajia…? Lukioikäisenä esiinnyin kerran televisiossa puhumassa kiusaamisestani ja seuraavana maanantaina entisen yläasteeni opettajanhuoneessa oli puhuttu, että ”on se Heidi julkisuudenhakuinen kun tuollaisia valheita menee kertomaan televisiossa koko Suomen kansalle!”. Entinen luokkakaverini sattui olemaan koululla työharjoittelussa ja kuultuaan keskustelun raportoi ällistyneenä siitä minulle. Silloin tuli iso itku ja pala nousee kurkkuun vieläkin tätä muistellessa.

Mikä olisi mielestäsi kouluilla oikeanlainen keino puuttua kiusaamiseen?

Olen kuullut, että ”Kiva koulu” -projekti on on ollut suureksi avuksi monessa koulussa, ja se on ilahduttavaa. On hyvä, että oppilaat joutuvat keskenään ratkomaan ongelmia ja näin kaikki tulevat niistä myös tietoisiksi. Eikö koulussa kannattaisi käyttää energiansa johonkin paljon HYÖDYLLISEMPÄÄN… 😉 Puhuminen, puhuminen ja vielä kerran puhuminen!

Mikä on auttanut menemään eteenpäin vaikeiden kokemusten jälkeen?

Olisikohan tähän tyhjentävä vastaus: Suomalainen sisu! Olen aina jotenkin vain tiennyt mitä elämältäni haluan – päätin jo kolmevuotiaana, että minusta tulee laulaja – ja niitä päämääriä kohti olen kulkenut omaa tietäni. Joskus on ollut rankkaa olla totaalisen YKSIN, mutta selkeät visiot tulevaisuuden unelmista ovat kannatelleet vaikeinakin hetkinä. Vanhempani ja yksi rakas ystävä satojen kilometrien päässä olivat tärkeänä tukena koko kouluajan.

Näkyvätkö kiusaamisen jäljet vielä jotenkin nykyään?

Olen halunnut jakaa kokemuksiani auttaakseni muita samanlaisissa tilanteissa olevia ja käyn puhumassa kouluilla lähes vuosittain aiheesta. Jos kiusaamisesta voi sanoa olleen jotain ”hyötyä”, niin sen mukanaan tuoma paksu nahka auttaa minua nykyään työssäni laulajana kestämään suurelta yleisöltä saamaani palautetta, joskus negatiivistakin. Tiedän, että isossa joukossa ei kaikkia voi miellyttää ja siksi koenkin, että menneisyyteni koulukiusattuna on valmistanut minua tähän artistin työhön ja mediamaailmassa selviytymiseen.

Mitä ajattelet tämän päivän suomalaisista nuorista?

Reippaita nuoria! Kunpa vain osaisivat välttää aiempien sukupolvien turhat montut. Näen työssäni laulunopettajana (oma laulukoulu Hämeenlinnassa, Heidin Laulustudio) ihania nuoria, joiden kasvamista varhaisteineistä nuoriksi aikuisiksi olen saanut seurata jo useamman vuoden ajan, mutta valitettavasti joukkoon mahtuu aina vain kaltaisiani koulussa syrjään joutuneita upeita persoonia ja mielestäni aivan syyttä? Onneksi voin lohduttaa ja tsempata heitä esimerkilläni, ”Vielä sinustakin voi tulla Jotain!”.

Millaisia haaveita sinulla oli kouluaikana?

Laulajan ammatti oli haaveista kaikkein voimakkain, mutta oli mielessä jossain vaiheessa varasuunnitelmakin: radiotoimittaja ja viestinnän opiskelua Tampereella. Harrastin myös paljon liikuntaa ja urheilua; voimistelua, aerobickia, hiihtoa, juoksua ja mielessä välähti myös kilpahiihtäjän ura, mutta laulamisen glamour vei lopulta voiton. Musiikki on ollut elämässäni aina ja pitkälti haaveet ovat siis liittyneet siihen.

Mitä haluaisit sanoa nuorelle, joka kamppailee itsetuntopulmien kanssa?

Itsensä löytäminen ja varmuuden kasvaminen vie vuosia, oikotietä ei ole. Minä tunsin olevani ”minä” vasta lähes kolmekymppisenä – suurena apuna omien ajatusten ja tunteiden vahvistumiselle oli rakas aviomieheni ja samanlainen maailmankatsomus. Ole kuitenkin aina ja joka tilanteessa ROHKEASTI oma itsesi, olivatpa muut siitä mitä mieltä hyvänsä. Usein kaveri, joka nauraa sinulle kärsii itse kaikkein suurimmista itsetunto-ongelmista ja yrittää siten muka peittää ne. Noh, edestään löytää ja silloin SINÄ olet jo valovuoden päässä itsetuntosi kanssa… 😉

Mikä on laulajan työssäsi parasta? Entä haastavinta?

Kaikkein parasta on itse laulaminen ja yleisön edessä esiintyminen. Pidän myös suuresti esiintymisten vaihtelevuudesta, eli jokainen keikka ja ohjelmisto on erilainen. Haastavinta on toisinaan keikkamatkoilta kertyvä univelka, sillä laulajan ääni tarvitsee reilusti unta ja lepoa toimiakseen kunnolla (tasovaatimukseni ovat korkealla).

Millaisia projekteja sinulla on juuri nyt meneillään?

Vuosi 2013 on minulle 20-vuotis taiteilijajuhlan aikaa ja sen tiimoilta otetaan varaslähtöjä erilaisin konsertein ja keikoin vielä ennen joulua. Ensi kesälle suunnitellaan myös mielenkiintoista ja ennen näkemätöntä juttua tähän liittyen! Lisäksi odottelen vastauksia mahdollisista teatterirooleista ja muista ensi vuoden keikoista. Vuoden 2013 aikana julkaistaan myös sekä uutta että vanhaa musiikkia ja lauluja on tarkoitus äänitellä joulun välipäivinä. Hommia siis riittää ja siitä olen todella iloinen, koska saan elää unelmaani todeksi joka päivä!