14.1.2014

Taitoluistelija Juulia Turkkila

Juulia Turkkila, kuva: Suomen taitoluisteluliitto

Millainen päivä sinulla on tänään ollut?

Tänään oli aikalailla normaali harjoituspäivä. Aamulla minulla oli harjoitukset, jonka jälkeen tulin kotiin lepäämään ja syömään. Puoliltapäivin lähdin kouluun muutamalle oppitunnille. Sitten olikin tiedossa päivän toiset harjoitukset, jotka loppuivat illalla.

Olet lahjakas nuori urheilija. Mistä virisi aikanaan kiinnostus taitoluisteluun?

Olin pienenä katsomassa jääshow’ta, jossa oli muutama tarhakaverini esiintymässä. Siitä innostus lähti ja halusin päästä heti luistelukouluun.

Millä tavoin valmistaudut edessä oleviin kilpailuihin?

Kilpailuihin valmistautumiseen kuuluu kovia ja kevyitä harjoitusjaksoja. Harjoittelen jäätreenien lisäksi kilpailukaudella yleensä oheisissa nopeutta ja lajihyppyjä. Lisäksi harjoitteluun kuuluu tanssia ja balettia, jotka kehittävät taitoluistelun toista osa-aluetta, esiintymistä. Tapaan myös säännöllisesti psyykkistä valmentajaani, ja tapaamiset ajoitetaan sopivasti ennen kilpailuja.

Mikä on paras kilpailumuistosi tähän asti? Entä ikävin?

Paras kilpailumuistoni on Suomen mestaruus 2014. Lisäksi ensimmäiset EM-kisani 2011 Bernissä herättävät ihania muistoja, jotka tulen varmasti muistamaan lopun ikäni. Ikäviä kilpailuja tulee joka kaudella vastaan, ja ne pyrin nopeasti nollaamaan ja siirtämään katseet kohti tulevaa.

Keitä henkilöitä ihailet urheilun saralla ja miksi?

Päällimmäisenä mieleen tulee tietenkin oman lajin huiput, jotka pystyvät kilpailuissa antamaan kaikkensa ja voittamaan itsensä. Ylipäätänsä urheilussa ihailtavaa on urheilijoiden onnistumiset tärkeissä paikoissa. Tällaiset hetket motivoivat itseä saavuttamaan omat tavoitteensa ja unelmansa.

Mitä harrastat silloin kun et ole jäällä? Mahtuuko elämään aikaa harrastuksille?

Kilpailukaudella aika kuluu pääosin treenaamiseen, kouluhommien tekemiseen ja palautumiseen eikä kauheasti muille harrastuksille löydy aikaa ja jaksamista.

Onko urheilun ja opiskelun yhteensovittaminen tuonut haasteita ja millaisin keinoin olet selvinnyt?

Pääosin yhteensovittaminen on sujunut joustavasti, sillä olen saanut käydä lukioni Mäkelänrinteen urheilulukiossa. Kilpailupoissaolot ymmärretään, ja voi hyvällä omalla tunnolla keskittyä rauhassa urheilemiseen. Tiesin heti lukion alussa, että aion suorittaa lukion neljässä vuodessa ja tämä helpotti aikataulujen yhteensovittamista.

Millaista on Juulia Turkkilan elämä 10 vuoden päästä?

Vaikea sanoa, sillä elän niin vahvasti tätä hetkeä. Nyt urheilu kuuluu vahvasti jokapäiväiseen elämääni ja varmasti se tulee pysymään jossain muodossa kymmenen vuoden päästäkin.

Edellisen haastateltavan (kuukauden vieraan) Jori A. Kopposen kysymys sinulle: Milloin menetit hermosi totaalisesti ja miksi?

Ei tule mieleen milloin viimeksi olisin hermostunut. Menetän harvoin hermoni totaalisesti, mutta hermostumisia tulee jonkin verran, kun asiat eivät mene haluamalla tavalla.

Oma kysymys seuraavalle haastateltavalle – jonka henkilöllisyys vielä pimennossa.

Onko jotain, jota olet aina unelmoinut tekeväsi?