20.8.2012

Elokuvaohjaaja Dome Karukoski

Dome Karukosken kuva: Tuukka Ylönen

Olet kokenut koulukiusaamista. Kerrotko vähän millaista kiusaaminen oli?

Huutelua, nimittelyä ja vähän väkivaltaakin. Ehkä kipeintä teki kuitenkin sellainen ulkopuolisuuden tunne. Olet ainoa poika, jota ei kutsuta luokkabileisiin jne. Nyt ajateltuna pienetkin asiat tuntuivat silloin isolta, mutta se johtuu siitä, että silloin tuntuu että elämän kaikki tärkeimmät asiat ovat siinä hetkessä. Tulevaisuuteen ei osaa nähdä. Ei osaa suhteuttaa. Sen lisäksi jossain vaiheessa saattoi olla mukana kiusatessa toista poikaa, jotta kiusaaminen siirtyisi itsestä toiseen. Se taas ei auttanut kyllä mitään ja tuntuu edelleen pahalta.

Puututtiinko kiusaamiseesi tarpeeksi ja millä tavalla?

Silloin 1980-90 vaihteessa kiusaamisesta ei puhuttu hirveästi, joten asiaa vähäteltiin minulle. Tyyliin: ”No se on sellaista normaalia poikien välistä kisailua”. Vähättely tuntui pahalta. Sitten muistaakseni kolmannen luokan lopulla äitini tajusi, että kiusaaminen oli todellista ja lähdimme Kyprokselle puoleksi vuodeksi, jossa minulla oli paljon kavereita. Olin syntynyt siellä ja paluu vanhojen kavereiden luo vähäksi aikaa vahvisti itsetuntoa. Viidennellä luokalla äidinkielen opettajanikin tajusi kuinka syvää kiusaaminen oli ja minulle järjestettiin koulunvaihto. Vaihdoinkin koulua eri kunnan puolelle yläasteelle.

Mikä olisi mielestäsi kouluilla oikeanlainen keino puuttua kiusaamiseen?

Keskustelu ja kohtaaminen on ensimmäinen askel. Kiusaamisesta ON kerrottava vanhemmille ja opettajille. Muuten asiat jäävät vaivaamaan omaan päähän ja luulee, että kiusaaminen on oma syy. Kiusaaja, kiusattu, molempien vanhemmat ja opettajat pitää saada saman pöydän ääreen käymään keskustelu. Se on ensimmäinen askel. Sitten jos puhe ei auta, niin kiusaajille kovempia rangaistuksia. Kiusaamisesta merkintä todistukseen tai kiusaajille jopa koulunvaihto. Tuntuu oudolta, että se on yleensä kiusattava joka joutuu kärsimään ja vaihtamaan esimerkiksi koulua. Itse jouduin vaihtamaan koulua toiseen kuntaan ja koulumatkani pitenivät puoli tuntia suuntaansa. Mutta kouluilla ei ole keinoa puuttua, jos kiusaamisesta ei kerrota.

Mikä on auttanut menemään eteenpäin vaikeiden kokemusten jälkeen?

Harrastukset. Minulla oli mm. urheilu- ja tietokoneharrastuksia. Sen lisäksi olin intohimoinen HIFK-jääkiekkojoukkueen fani ja kävin peleissä. Jokaisesta harrastuksesta löytyi jokin sosiaalinen ympäristö, jonka avulla tajusi, ettei kiusaaminen omassa koulussa johdu minusta.

Näkyvätkö kiusaamisen jäljet vielä jotenkin nykyään?

Eivät ehkä enää niin paljon. Pitkälle aikuisuuteen minulla oli aika sairaalloinenkin tarve tulla hyväksytyksi. Jos bileissä oli yksikin ihminen, joka ei minusta pitänyt, pommitin sitä kaveria kunnes piti… Nyt olen kasvamassa siitä irti. Sanotaanko että saan vielä aika isoja pahoja tunteita kritiikistä. Hieman perustelemattomankin paljon pahaa oloa. Se on epäterveellistä ja johtuu lapsuuden kokemuksista. Siihen liittyy todella iso tunne, jos kritiikki ei ole oikeudenmukaista. Silloin se vääryyden tunne on niin suuri, että se sattuu.

Mitä ajattelet tämän päivän suomalaisista nuorista?

Minusta nykynuoret ovat fiksumpia kuin ennen. Sosiaaliset kyvyt ovat kehittyneet verrattuna minun nuoruuteen. Negatiivistakin huomaan. On paljon sellaista tiettyä laiskuutta. Omassa nuoruudessani ensimmäiset kesäduunit oli aika rankkojakin. Nykynuoria tuntuu joskus olevan vaikea saada samanlaisiin hommiin. Valitetaan, että kesäduunit eivät ole ”tarpeeksi hienoja tai itsensä arvoisia”. Ensimmäinen duunini oli siirtää lantakasoja jäisellä maalla kukkapuutarhalla 13- ja 14-vuotiaana. Nyt olen elokuvaohjaaja ja olen kiitollinen että olen saanut tehdä tuota niin sanottua ”paskaduunia”. Jokainen työpaikka on itseään kehittävä ja kasvattava kokemus. Jokaisen duunin, jota olen ikinä tehnyt olen tehnyt niin täysillä kuin olen voinut. Se ruokkii itseään ja kehittää. Siten voi saavuttaa omia haaveitansa.

Millaisia olivat oman nuoruutesi suurimmat haaveet?

Lapsena toivoin pääseväni joku päivä ammattifutaajaksi Euroopan huippuliigoihin. Pikkukakarana uhosin jopa olevani joku päivä YK:n pääsihteeri. Vähän myöhemmin teini-iässä unelmaksi riitti, että elättäisin itseni ja saisin tehdä jotain luovaa. Nyt elän unelmaani.

Mitä haluaisit sanoa nuorelle, joka kamppailee itsetuntopulmien kanssa?

Jokainen paska kokemus, huonon itsetunnon hetki ja rikkinäinen tunne lapsuudessa on tehnyt minusta sen mitä nyt olen. Itsevarman ja iloisen. Paskasta usein nousee kultaa. Kärsivällisyyttä vaan. Silloin kun velloo huonoissa hetkissä, niin kannattaa vain yrittää etsiä niitä hyviä hetkiä ja iloa elämästä. Miettiä, että mikä itsessä on hyvää?

Mikä on työssäsi elokuvaohjaajana haastavinta? Entä parasta?

Haastavinta on kohdata omat heikkoutensa. Joka päivä joutuu kyseenalaistamaan omat kykynsä. Sen lisäksi kyvyt ja teot ovat koko ajan muiden arvioitavana. Todennäköisesti suurimmalla osalla tätäkin haastattelua lukevilla on joku mielipide musta tai mun leffoista. Jotkut vihaa, toiset tykkää. Olet koko ajan muiden silmien alla.

Toinen suuri haaste on ajasta selviytyminen. Koko ajan on kiire ja työpäivät venyvät usein 16-18-tuntisiksikin. Aina ollaan töissä. Jos ei olla kuvauksissa, ollaan suunnittelemassa elokuvaa. Koko ajan on kovat paineet niin rahoittajilta kuin yleisöltäkin. Ja ehkä suurimmat paineet tulee itseltä. Koska koko ajan haluaa tehdä parasta mahdollista, mutta aina tuntuu siltä ettei saa tehtyä parasta mahdollista. Joko ei ole taloudellisia resursseja tehdä parasta mahdollista tai tuntuu ettei pää vain toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Hartiat ovatkin melkein aina jumissa stressin takia.

Parasta: Kaikki tuo. Negatiiviset tunteet ja haasteet. Niiden läpäisemisestä seuraa niin mahtava tunne, ettei sitä voi sanoin kuvitella. Sen lisäksi tässä ammatissa saa työskennellä mahtavien tyyppien kanssa ja luoda jotain omaa.

Millaisia projekteja sinulla on tällä hetkellä työn alla?

Parhaillaan valmistaudumme kuvaamaan Leijonasydän -nimistä elokuvaa. Se kertoo uusnatsista, joka rakastuu naiseen, jolla on puoliksi musta poika. Komediaa ja draamaa luvassa. Sen lisäksi kehittelen muutamaa muutakin elokuvaa, mm. Mannerheimista kertovaa elokuvaa.