4.5.2017

Minä olen mielisairas

Mielenterveysongelmat ovat yhteiskunnassamme tabu. Asioissa on edistytty mutta ei tarpeeksi. Samalla mielenterveysasiat herättävät uteliaisuutta. Siksi sinäkin saatoit vilkaista tätä kirjoitustani. Yhtä kaikki – hyvä kun vilkaisit. Kirjoitan nyt rehellisesti, itseäni tutkien ja henkisesti paljaana. Rehellisyys sisältää aina riskejä, mutta nyt olen valmis ottamaan niitä. En koe tarvetta sellaiseen peittelyyn, joka ylläpitää tabuja.

Otsikko “Minä olen mielisairas” on totta. Samalla se on kannanottoni siihen, että mielen sairaudet ovat oikeasti sairauksia – eivät outouksia. Minulla on diagnosoitu pakko-oireinen häiriö. Olen kärsinyt siitä hiljaa läpi elämäni. Oireiden voimakkuus on vuosien aikana vaihdellut ja vaihtelee edelleen. Diagnoosin saaminen oli yhtäaikaisesti kipeää ja helpottavaa. Kuitenkin enemmän helpottavaa. Oli tärkeää ymmärtää, että ne monet outoudet, joita itsessäni on, liittyvät tähän sairauteen. Oli tärkeää aidosti tiedostaa, että ne eivät tee minusta huonompaa ihmistä. Tämä sairaus tuo elämääni ikuisesti jonkinasteisen varjon. Samalla hyväksyn sen. Asiasta on vaikea puhua ja vaikea kirjoittaa. Opettelen kuitenkin tekemään niin.

Selkävaivaisen selkäkivut ja jalkansa katkaisseen tuskat on helppo nähdä ja ymmärtää. Mielen sairauksissa rajoitteet ja tuska jäävät helposti piiloon. Ajatellaan, että ihminen voi jotenkin omavoimaisesti poistaa sairauden itseltään. Mutta sanohan myös sille jalkansa katkaisseelle, että sen kun vaan kävelet. Helpommin sanottu kuin tehty.

Mielen sairauksia ei usein haluta ymmärtää samalla tavalla kuin kehon sairauksia. Niitä oudoksutaan – jopa kammotaan. Ja onhan se toki myös outoa, että minun täytyy ajaa auto tiettyyn parkkiruutuun tai kiertää puu joltain tietyltä puolelta että päivä ei mene pilalle. Ja jos näin ei tapahdu niin alkaa ahdistaa. Tai että minun täytyy kaksi kertaa päivässä poistaa viisi asiaa työpöydältäni. Tai että vettä juodessa minun täytyy laskea kulaukset numeroina. Tai että suureen osaan tekemisistäni kuuluu ylitarkka minuuttiaikataulu ja asiat täytyy tehdä tietyssä järjestyksessä. Näitä oireita riittää – tässä vain muutama.

Toiveenani on, että mielen sairauksista rohkaistutaan puhumaan yhä enemmän. Niihin saa kyllä apua ja niiden kanssa pystyy usein elämään täysipainoista elämää. Vaikeneminen ylläpitää asiaan liittyvää tarpeetonta häpeää. Liian moni kantaa itsellään tällaista häpeää. Liian moni elää tällaisen häpeän kanssa koko elämänsä.

– Janne Kaleva