10.11.2016

Kuitenkin Suomi taas häviää

Muistan tällaisen tilanteen; istun yleisen saunan lauteilla. Edessä on jääkiekon ratkaiseva MM-välieräottelu. Löylynheiton lomasta kuuluu ennakoivaa murahtelua: ”Kuitenkin Suomi taas häviää. Eipä siinä taida olla mitään katsomista.” Toiset yhtyvät ennustukseen myhäillen. Illalla Suomi sitten voittaa! Kuulen jo valmiiksi mielessäni lauseen: ”No seuraavan pelin ne sitten varmasti häviää.”

Kuitenkin Suomi taas häviää. Olen intohimoisena penkkiurheilijana kuullut tämän lauseen usein. Välillä lause on ollut totta ja välillä ei. Olen erilaisten urheilukisojen alla kuullut luonnehdintoja siitä, että ”ei Suomi tule pärjäämään.” Joskus nämä ovat realistin lauseita, mutta yhtä kaikki – kannatan mieluummin innostavaa uskoa kuin innon tappavaa realismia.

Tappiomielialan kylväminen on kansamme kirous. Tämä näkyy penkkiurheilussa ja penkkiurheilu peilaa elämää. Ajattelen todeksi sanonnan: ”Jos uskot että onnistut, tai uskot että epäonnistut, olet aina oikeassa.” Usko ruokkii onnistumista. Epäusko ruokkii epäonnistumista. Urheilussa. Elämässä. Kaikessa. Usko ja epäusko levittävät asenteita. Hyvä asenneilmapiiri on polttoainetta onnistumisille. Huonon kanssa on päinvastoin. ”Kuitenkin Suomi häviää” –lausahduksilla on seurauksensa. Ne eivät ole vain suusta putoavia sanoja.

Miksi Suomi häviää aina Ruotsille? No ei aina. Ei todellakaan aina. Mutta meidän mielissämme tämä sana AINA on merkityksellinen. Tuo yksi sana heijastaa hiljaista uskoa siihen, että kuitenkin häviämme. Kuinka moni ruotsalainen mahtaa ajatella Suomi-ottelussa, että ”kuitenkin me hävitään?”

Millaisissa tilanteissa sinä voisit lisätä uskoa itseesi, muihin ja ylipäätään elämään? Millaisissa asioissa huomaat uskon puutetta? Millaisissa asioissa uskon puute rajoittaa elämää?

– Janne Kaleva