12.9.2016

Ajatuksia työhyvinvoinnista

Yksi työpaikkamme arvoista on työhyvinvointi. Tahdon, että työhyvinvointi näkyy kaikissa arjen ratkaisuissa. Välillä varmasti onnistun tässä missiossani paremmin ja välillä huonommin, mutta tahtotila ainakin on olemassa. Tahdon, että jokainen työyhteisömme jäsen voi tuoda töistä positiivista energiaa kotiin ja sen myötä taas kotoa töihin.

Käytännön hyvinvointia edistäviksi toimenpiteiksi omassa työyhteisössäni lasken etätyön mahdollisuuden ja vapauden, pizzapalaverit, bonuspalkinnot, joustavan työajan, jatkuvan keskusteluyhteyden, vapaan ja ilmaisen kahvitauottelun sekä onnistumiskeskeisen itsearvioinnin ja palautteenannon. Uskon myös hyvinvoinnin tuottavuuteen; hyvinvoiva työntekijä on hyväksi yritykselle. Ja kun yritys voi hyvin niin työyhteisö voi hyvin. Positiivinen kehä on valmis.

Olen toiminut yrittäjänä samassa työssä viisi ja puoli vuotta. Tätä edeltävänä aikana näin monenlaisia työpaikkoja, hyvässä ja pahassa. Käsitykseni suomalaisesta työelämästä on kaksijakoinen. Monissa työpaikoissa kitinäkulttuuri on haudannut alleen positiivisen energian ja tekemisen meiningin. Huonosti johdetuissa työyhteisöissä sallitaan katkeruus, juoruilu ja pahansuopuus. Joissain työyhteisöissä se on kuin hengitysilmaa. Tuon ilman saastuttavuuden saattaa huomata vasta kun oma vointi on jo radikaalisti huonompi.

Huonosti johdetuissa työyhteisöissä tukahdutetaan ideoita. Huonosti johdetuissa työyhteisöissä koko työyhteisön pahoinvointi valtaa tilaa. Kehityksen paikkoja on sekä johdossa että alaisissa. Huonossa johtamisessa tukahdutetaan työntekijän luovuus ja into. Huonossa alaistoiminnassa asetetaan oma etu työyhteisön edun edelle. On myös kirjoittamaton sääntö, että johtajista saa aina puhua selän takana ja heiltä odotetaan virheettömyyttä. Johtajat jätetään helposti ulkopuolelle ja heitä ei välttämättä pidetä työkaverina tai ”osana meitä”. Nykyään puhutaankin tasapuolisuuden nimissä sekä johtamis- että alaistaidoista.

Mielestäni työhyvinvointi on arjen pieniä tekoja. Se sisältää positiivista palautetta ja onnistumisten havainnointia. Se sisältää aidon keskusteluyhteyden ja hyvän tiedonkulun. Se sisältää työntekijöiden suoritusperusteista palkitsemista ja tukemista heikolla hetkellä. Työyhteisö on parhaimmillaan eräänlainen perhe. Tahdon, että meidän työyhteisömme on tällainen perhe myös jatkossa.

– Janne Kaleva