15.1.2017

Ajatteletko liikaa?

Olemme usein niin voimakkaasti mielemme vankeja, että emme tunnista sitä. Valloillaan olevat ajatukset kuljettavat meitä erilaisiin paikkoihin ja tunnetiloihin. Mieli löytää näistä paikoista pelkoa, huolia ja ahdistusta. Myös itsesyytökset ovat mielen mieliravintoa. Vapaana laukkaavat ajatukset johtavat tulkintoihin ja tunteiden heittelyyn. Valloillaan kulkeva mieli saattaa muokata jostain aivan tavallisesta asiasta hetkessä kaaoksen. Yksittäisen asian ollessa haastava saattaa mieli huijata, että ”kaikki on nyt pilalla. Mistään ei tule mitään”. Samaa asiaa voisi tarkastella myös tyyneyden kautta. Ilman että antaa ajatusten ruokkia epätoivoa.

Välillä ajatuksesi saattavat ehkä olla täysin eri paikassa kuin fyysisen kehosi. Silloin olemisesta katoaa seesteisyys. Mielestä tulee kireän pingottunut. Stressi alkaa nostaa päätään. Tätä tapahtuu joillain päivän aikana jatkuvasti. Se on tiedostamatonta, kunnes alat tiedostaa. Ja kun alat tiedostaa, alat muuttua. Et enää tunne asioista stressiä. Asiat, jotka olivat sinulle aiemmin maailmanlopun asioita, ovat nyt vain yksittäisiä, ohimeneviä hetkiä. Osa haastavampia ja osa helpompia, mutta vain yksittäisiä hetkiä. Tiedän, että tällainen levollisuus on mahdollista löytää. Tiedän, sillä olen löytänyt sellaisen myös itse.

Ravihevosen lailla laukkaava mieli estää olemiselta tyyneyden. Ajatusten voima on monille automaattista. Se on silloin suurempi kuin läsnäolon voima. Jatkuva, pakonomainen ajattelu sairastuttaa ihmisiä sekä fyysisesti että henkisesti. Keho ja mieli kun käyvät keskenään vuorovaikutusta. Silloin mieli yrittää koko ajan viedä sinua läsnäolon tilasta jonnekin muualle. Silloin asiat eivät ole koskaan täysin hyvin. Silloin on aina jokin syy stressata.

Läsnäolon tilassa mielemme on siellä missä kehomme. Ajatukset eivät laukkaa valtoimenaan. Hengität rauhallisesti ja tunnet kuinka henki kulkee. Hengitys ei silloin ole vain automaattinen toiminto vaan jotain paljon suurempaa. Läsnäolon tilassa mieli ei käy poimimassa tulevaisuuden huolia tai menneisyyden kärsimystä. Mieli on kiinni yhdessä olennaisessa hetkessä. Nykyhetkessä. Se on ainoa todellinen hetki, johon voi juuri nyt vaikuttaa. Läsnäolon tilassa koemme syvää levollisuutta. Kaikki on juuri nyt hyvin. Meidän mielemme ei tarvitse olla juuri nyt ratkaisemassa kymmentä ongelmaa. Riittää kun kohtaa jokaisen tilanteen läsnäolollaan sitten kun on sen aika. Läsnäolon tilassa olemme täysin omia itsejämme. Se parantaa vuorovaikutusta muiden kanssa. Se lisää rakkauden kokemusta ympäröivää elämää kohtaan.

– Janne Kaleva